|
Näin minä haluan
Tarkoitettu omien hautajaisten ennakkosuunnittelua varten.
- Millä tavalla haluaa tulla haudatuksi
- Akkuhautaus vai tuhkaus?
- Mitä toiveita on siunauksen, hautapaikan, arkun, uurnan, kukkien, papin, musiikin, muistotilaisuuden, kantajien, muistomerkin, kuolinilmoituksen, perunkirjoituksen jne. suhteen?
Vihkonen sisältää myös tärkeää informaatiota omaisille
- Kuten onko testamentti, missä sitä säilytetään,
- missä pankeissa on tilit, vakuutukset, arvopaperit, kiinteistöt ym.
Lisäksi voi kirjata muita erityisiä toiveitaan. Säilytetään kotona, paikassa, josta se on helppo löytää. Ei pankin tallelokerossa.
Meiltä voi myös varata ajan ennakkosuunnitelman tekoa varten. Samalla saatte laskelman, mitä suunnitelman mukaiset hautajaiset tulisivat maksamaan nykyisen hintatason mukaan.
Tulemme myös kotiin tekemään ennakkosuunnitelman, ja keskustelemaan toiveistanne, jos toimistoon tulo tuntuu hankalalta.
Tämä vihkonen on saatavissa ilmaiseksi kaikista Memoria toimistoista.
|