|
Historiikki
Perimätiedon mukaan yrityksen juuret sijoittuvat 1920 luvun
alkuun. Tuolloin omistajana toimi Tilda Syrjälä ja yrityksen
nimi oli Lahden Uusi Ruumisarkkuliike, Vuorikatu 25.
|
|
Sisarusten yritys
Tilda Syrjälä oli testamentannut liikkeen Evelina Töyrylälle
joka myi yrityksen 1937
Unto Kallioiselle ja hänen sisarelleen Enni Kallioiselle
23.000 mk:lla. Yrityksen nimeksi tuli tuolloin T:mi Unto Kallioinen.
Enni Kallioisen sairastuessa vakavasti liike siirtyi kokonaan
Unto Kallioisen omiin nimiin vuonna 1941.Tuolloin elettiin sota-aikoja
ja kaikesta oli pula. Arkut siirrettiin sairaaloihin vesikelkalla
ja hevosella, juhlallisiin kuljetuksiin käytettiin vuokrattua
paikallista farmari taxia. Arkut tehtiin itse alusta loppuun.
|
 |
|
Pula-aika
Unto Kallioinen oli kauaskantoisena liikemiehenä ostanut
juuri ennen sotia valtavan erän kankaita ja Kallioinen oli
niitä ainoita toimistoja, josta sai sota-aikana kangasverhoiltuja
arkkuja. Pula-ajan myötä kankaat loppuivat ja lauta-arkkujen
pintaan levitettiin liima-hiekka seosta, joka viimeisteltiin maalikerroksella.
Näin arkun ulkopintaa saatiin elävöitettyä
ja luotua kankainen vaikutelma. Kukkalaitteina käytettiin
pääosin seppeleitä, jotka pula-aikoina sidottiin
vahakukista.
|
|
|
Onnea onnettomuudessa
Sota ja Lahden pommitukset koituivat Kallioisen onneksi. Liike
oli jäänyt syrjään kahdesta muusta rautatieaseman
läheisyyteen perustetusta hautaustoimistosta, mutta tämän
ansiosta pommitusten kohdistuessa rautatieaseman seutuun Kallioinen säästyi, jolloin kilpailutilanne helpottui oleellisesti.
|
|
| |
|
Amerikanauto
Ensimmäinen ruumisauto ostettiin 1940 luvun alussa Saimi-sisaren
lainaamilla rahoilla. Auto oli Viipurin tuomiokirkkoseurakunnan
omistama ja sieltä tuotu Chevrolet eli ”Letukka”.
Hintakin oli mahtava, 42.000 mk. Varaosien saanti oli lähes
mahdotonta ja kun tiet olivat huonoja, matkaan jouduttiin varaamaan
useampia renkaita. Nykyisin auto on restauroitu Suomen Hautaustoimistojen
Tukun toimesta ja on Helsingissä.
|



|
| |
|
Kukkakauppa erikoisluvalla
Kallioisen Kukka oli tiettävästi Suomen ensimmäinen
hautaustoimiston yhteyteen perustettu kukkakauppa. Liike perustettiin
Rautatienkadulle erikoisluvalla 1946. Kallioisen Kukka olikin
varsin tunnettu ja maineikas ja seudun suurimpia kukkakauppoja,
liikevaihto oli parhaimmillaan suurempi kuin hautaustoimiston.
|
 |
|
Menestystä ja kasvua
1960-luvulla hankittiin uusi ruumisauto Dodge, joka oli niin hieno, että Unto Kallioinen kutsuttiin apuun kun Paasikiven patsas pystytettiin Lahteen ja Paasikiven lesken kuljetukseen patsaan paljastamistilaisuuteen tarvittiin tarpeeksi arvokas auto. Dodge muutettiin henkilöautoksi, jolla leski kuljetettiin paikalle.
Toimistomme historia alkoi Vuorikadulla 1920-luvulla. Vuorikadulta liike siirtyi 1950-luvulla Mariankadulle ja sieltä takaisin Vuorikadun ja Rautatienkadun risteyksessä sijaitsevaan "Singerin talona" tunnettuun upeaan Jugend taloon, josta matka jatkui Hämeenkatu 16:een.
Sukupolven vaihdos
Sukupolvenvaihdoksen myötä vuonna 1977 liike siirtyi
Unto Kallioisen pojan, nykyisen toimitusjohtaja Matti Kallioisen
omistukseen ja tänä päivänä omat toimitilat
sijaitsevat maakuntatalossa, osoitteessa Hämeenkatu 11.
|



|
|
Uudistusten aika
Kukkakauppa muuttui 70-luvun lopulla ensin sitomoksi, jossa valmistettiin
vain hautajaisiin tarvittavat kukkalaitteet. Lopulta siirryttiin
yhteistyöhön erikoiskukkakauppojen kanssa ja oma sidonta
lopetettiin kokonaan. Samalla keskityttiin kokonaisvaltaisesti
hautaustilaisuuksien järjestämiseen.
Matti Kallioinen on ollut perustamassa ja rakentamassa kansallista
Hautaustoimistojen yhteistyö organisaatio Memoriaa, joka
koostuu vanhoista sukuhautaustoimistoista ympäri Suomea.
Memoria organisaatio hyödyntää vahvaa ammattitaitoa ja osaamista. Yhteisostojen avulla
hankkii edullisia tuotteita ja muun muassa välittää hautaukset paikkakunnalta
toiselle, jakaa tiedotusmateriaalit omaisille, organisoi erikoispalvelut ja
henkilöstön koulutuksen.
|

 |